Flik Helsinki hakee uutta asiakasvastaavaa
Vastaamme yleensä viikon sisällä
Tavoitteenamme Flikillä on rakentaa asiakkaillemme mahdollisimman sujuva ja huoleton tapahtumakokemus. Haemme nyt vakituiseen työsuhteeseen asiakasvastaavaa/tuottajaa, jolla on kokemusta isojen tapahtumien järjestämisestä. Tarjoamme vastuullista tehtävää yhteisöohjautuvassa työympäristössä hyvällä palkalla ja luontoiseduilla
Rooli ja työtehtävät
Toimit osana Flikin asiakkuustiimiä, jossa palvelemme asiakkaitamme ja kehitämme asiakassuhdetta proaktiivisesti. Roolisi on keskeinen tapahtumien myynnissä, tuotannon suunnittelussa ja läpiviennissä. Tehtävässäsi menestyt erityisen hyvin, kun sinulla on vahvaa myyntiosaamista sekä ymmärrystä suurten tapahtumatuotantojen lainalaisuuksista. Asiakkainasi ovat pääosin suuret pörssiyritykset.
Meillä pääset paitsi työskentelemään mielenkiintoisten tapahtumien parissa, myös kasvamaan osana kiinnostavan yhtiön tarinaa. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on, että kaikki työntekijämme viihtyvät yhtiössämme niin hyvin, että ovat halukkaita liittymään nykyiseen vajaan sadan työntekijäosakkaan joukkoon. Kykenet pitämään sujuvasti monta palloa ilmassa samanaikaisesti sekä suomen että englannin kielellä – ruotsin kielen taito on plussaa. Työ alkaa elo-syyskuussa.
Tulevasta työnantajastasi
Tarjoamme sinulle rennon ja yhteisöllisen työympäristön hyvien kulkuyhteyksien äärellä Helsingin Ruoholahdessa, joustavat työajat sekä hyvät etätyömahdollisuudet. Flikin palkkaus on reilua ja avointa. Olemme aidosti yhdessä johdettu organisaatio, jota rakennetaan työntekijöiden ehdoilla. Lisää yhtiömme organisaatiokulttuurista löydät Inderes Playbookista.
Flik Helsinki Oy on perustettu vuonna 2002, ja erikoistunut laadukkaiden online- ja hybriditapahtumien tuotantoon ja teknologiaan. Nykyisin Flik on osa Nasdaq First North -markkinapaikalle listattua Inderes-konsernia ja toimimme Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Toteutamme asiakkaillemme yli 2000 tapahtumaa vuosittain.
Lisätietoja: Jaakko Kujanpää, jaakko.kujanpaa@flik.fi
- Tiimit
- Flik Helsinki
- Sijainnit
- Flik Helsinki Oy
- Etätyömahdollisuus
- Hybridityö
Flik Helsinki Oy
Kulttuuri
Tutustu toimintamalliimme ja periaatteisiimme uusimman Inderes Playbookin kautta
Inderes yrityksenä
Inderes yhdistää sijoittajat ja pörssiyhtiöt.
Tuotamme syväluotaavaa osaketutkimusta ja sijoittajaviestinnän ratkaisuja yli 400 pohjoismaiselle pörssiyhtiölle, jotka haluavat palvella sijoittajia paremmin.
Inderes on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalle ja se toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
Inderesin tytäryhtiöitä ovat virtuaalitapahtumien tuotantoon ja videoviestintään keskittyneet Flik Helsinki Oy ja Tukholmassa sijaitseva Flik Media Solutions Ab.
Flik Helsinki hakee uutta asiakasvastaavaa
Hakemuslomakkeen lataaminen